Perusvireeni on edelleen hyvä, mutta elämänhallinta lipsuu. Menin kyllä tänään töihin, mutta vasta hammaslääkärin jälkeen yhdeltätoista. Vaikka olinkin puolitoista tuntia ylitöissä, aamun poissaolo ei tullut kokonaan korvatuksi. En tehnyt päivän aikana juuri muuta kuin suunnittelin kysymyksiä lehtijuttua varten, osallistuin palaveriin ja kävin tapahtumassa pyörähtämässä. Olin niin kipsissä, etten pystynyt kuin hyvin jäykästi sopimaan haastatteluajat haastateltavien kanssa ja seurailemaan puolella korvalla ihmisten small talkia. Välillä ahdistaa ajatus siitä, että ihmiset saattavat pitää minua oikeana työntekijänä opiskelijan sijaan. Pelkään tahraavani kouluni tai työyksikköni maineen autistisella möllötykselläni.

Hammaslääkärissä meni onneksi hyvin. Ei kipua poratessa eikä sen jälkeenkään. Hampaat tuntuvat samalla tavalla huterilta kuin edellisetkin paikkauksensa jälkeen, mutta asia varmaan korjaantuu muutamassa päivässä. Aikaisempiakin paikkoja hiottiin vähän tänään, ne kun olivat jääneet viimeksi korottamaan. Siinä hammaslääkärin tuolissa maatessani - tällä kertaa jo huomattavasti rennompana, vaikka odotushuoneessa olinkin kylmänhikinen ja huonovointinen - ajattelin, että hammaslääkärissä pääsee oikeastaan kaikista maailman lääkäreistä helpoimmalla. Saa makoilla puoli tuntia silmät kiinni, ja kommunikoinniksi riittävät epämääräiset öngh-vastaukset lääkärin kysymyksiin. Silmälääkäri on paljon pahempi paikka. Voin kai todeta päässeeni pelosta, jonka vuoksi en kuuteen vuoteen hoidattanut hampaitani.

Kymmentä vailla neljä omassa työpisteessä päivän stressi kaatui niskaani: päässä alkoi rytistä, pahemmin kuin aikoihin. En ymmärtänyt sanoja tietokoneen ruudulla, ihmettelin kummallisia laatikoita (aiemmin piirtämiäni tekstikehyksiä) ja jouduin tosissani pinnistelemään muistaakseni, missä olin. Pöydällä lojuva paperipinokin näytti joltakin, jolle en tiennyt nimeä. En pystynyt kohdistamaan katsettani minnekään, joten annoin sen vain harhailla tyhjässä huoneessa, kunnes järkeni valo palautui osittain. Kuola valui suupielestä. Tiesin, ettei työn jatkaminen ollut siinä kunnossa järkevin ratkaisu, mutta olin luvannut lähettää sen tänään eteenpäin enkä halunnut antaa typerälle paskasairaudelle luovutusvoittoa. Asiakirjan viimeistely vei puoliksi tietoiselta minulta puoli tuntia kauemmin kuin normaalitilassa olisi vienyt, mutta tulipa tehtyä.

Kotimatkan kävelin, vaikka keho tuntui hyytelöltä ja maailma oli jossakin kaukana. Huomaan, että mitä huonommassa kunnossa kehoni on, sitä enemmän siltä vaadin. Saan uuvutuksesta ja pahemman sairastumisen uhkasta nautintoa. Kun fyysinen minä voi hyvin, on henkisen vuoro romahtaa. Valitse: psykoosi tai syöpä!

Sain opintoneuvojalta vastauksen. Kevään opetukseen osallistumiselleni ei ole esteitä, eikä se edeltävien opintojen vaatimuskaan ole kuulemma ehdoton. Minun pitää ottaa yhteyttä kevään kurssien opettajiin ja kysellä, ovatko heidän kurssinsa suoritettavissa verkko-opiskeluna. Tuntuu "aika jeessiltä", vaikka tiedänkin jo, että ensimmäiset vierailut omalle laitokselle tulevat olemaan pirun vaikeita. Tokkopa niistä itkemättä ja kuolema-ajatuksitta selviän. Helpompaa saattaisi olla, jos ei tarvitsisi mennä yksin. Uskon, että jo pelkästään yliopiston ovista sisään astuminen aiheuttaa järisyttävän takauman, joka lyö minut maahan kasvoilleni.

Huomenna on kuuden tunnin koulupäivä, hoitajan tapaaminen (ihanaa, viimeinkin!) ja mahdollisesti tunti tai pari joululahjaostoksia. Koko joulu ei jaksaisi nyt innostaa, vaikka yleensä jouluihminen olenkin. Haluan jo tammikuun. Helpottunut olen tämän joulun pukittomuudesta, vaikkei se lasten kannalta ehkä ihanteellinen päätös äidiltä ollutkaan. Tunnen joulupukkia kohtaan samanlaista kammoa kuin klovneja, taikureita ja ihmispatsaitakin.

Opinnäytetyön ohjaaja kyseli tänään sisällysluetteloni perään. Nolostuneena koetin selittää, etten ole edelleenkään päässyt kirjastoon. Ihme, että hänen hermonsa vielä venyvät. En tahtoisi pilata suhdettani tähän opettajaan - hän opettaa juuri niitä aineita, joista eniten olen kiinnostunut, ja vaikuttaa oikeasti nauttivan työstään. Pidän sellaisista ihmisistä.