Aloittelen vapaapäivää kotona. Ehtisin vain viideksitoista minuutiksi kouluun, joten päätin käyttää ajan hyödyllisemmin. Lähden vajaan tunnin kuluttua kaupungille jouluostoksille. Yhdeltä on toimintaterapeutti.

Olossa tuntuu taas notkahdus. Listailen mielessäni elämän epäkohtia ja stressaan olemattomia asioita, jotka eivät edes aivan vielä ole ajankohtaisia. Eilinen oli hankala päivä niin töissä kuin illalla kotonakin.

Seuraavat asiat mättävät:

• Koulussa on edelleen liikaa kursseja ja kotitenttejä rästissä.
• En ole saanut todistusta valinnaisista nettikursseistani. Ilmeisesti olen tehnyt rekisteröitymisprosessissa jotakin väärin ja monen viikon työ on valunut hukkaan.
• Jääkaapin putsausoperaatio jäi heti alkuunsa kesken.
• Kahden kuukauden laskut ovat maksamatta.
• Kämmin töissä eilen kaiken, minkä ihminen voi kämmiä. Sotkin jopa ohjaajan Tärkeät Paperit vereen, kun sain niitistä haavan sormeeni. Ohjaaja oli pahalla päällä minun takiani.
• Vihasin itseäni kehnon työsuoriutumisen vuoksi niin, että jätin kahvitauon väliin enkä ollut oikeutettu kakkuun myöhemminkään, kun sitä omassa työyksikössä tarjottiin.
• Elintasoni laskee huomattavasti palatessani yliopistoon ja joutuessani luopumaan nykyisestä asunnostani. Pahimmassa tapauksessa joudun soluasuntoon. Tämä on luultavasti viimeinen kerta elämässäni, kun tulen asumaan näin hienosti. Ison itkun paikka.
• Olen saanut kaikilta opettajilta kielteisen vastauksen kurssiuteluihini. Viimeinen jätti kokonaan vastaamatta.
• Koen, ettei minulla ole oikeutta varata aikaa YTHS:n psykiatrille, koska satutan sillä ystävääni.
• En pääse enää koskaan psykoterapiaan/-analyysiin. Uskon, että se olisi ainoa pelastukseni ja että vaikka ilman sitä kenties pystyisinkin opiskelemaan, jaksan olla olemassa enää korkeintaan muutaman vuoden.
• Lihasnykinä johtuu luultavasti lääkkeestä, sillä se vain lisääntyy päivä päivältä. Olen myös niin väsynyt, että nuokun iltapäivät ja illat tahdottomana. Ei puhettakaan, että pystyisin nostamaan lääkkeen täyteen annokseensa.
• Suurin osa joululahjoista on ostamatta, ja pari ostamaani alkaa tuntua niin naurettavilta, etten ehkä pysty antamaan niitä.
• Joulukortit jäivät tänäkin jouluna postittamatta.
• Pikkusiskon päiväkodissa on oksennustautia liikkeellä. Olen vakuuttunut siitä, että sisko saa sen jouluksi ja sairastun siihen itse viimeistään välipäivinä.
• Töitä onkin huomenna kahteen saakka, joten en ehdi enää tavata hoitajaa ennen hänen joululomaansa.
• Tulen kärsimään dramaattisista mielialanvaihteluista hamaan hautaan asti. Olen perkele mielisairas, en vain traumatisoitunut.

Unessa aloitin uuden terapian. Facebook-toverini kävi samalla terapeutilla ja vaikutti järkyttyneeltä. Hän seisoi mummolan pirtissä ja listasi minulle asioita, joista en saisi terapeutille puhua. Asioita oli kolme, mutta muistan niitä enää kaksi: koulu ja vapaa-aika. Istuin pirtin puulattialla risti-istunnassa ja kirjoitin kielletyt asiat päiväkirjaani, jotta muistaisin ne myöhemmin.

Toisessa muistamassani unipätkässä seikkailin varhaislapsuuteni kerrostalon kellarikerroksissa. Ihmettelin ääneen, miten muistikuvani voivatkin vastata niin hyvin totuutta, vaikka olin talossa asuessani ollut vain alle kahden vuoden ikäinen. Yhdessä kellaritilassa oli kerrosvuoteita, joilla makoili naapureita; huoneen nimi oli Yhteisöllisyys ja sen perällä oli puiset tikkaat korkealle parvelle, jonka kautta joutui taiteilemaan päästäkseen seuraavaan huoneeseen. Tarkoituksemme oli kulkea kellarikerrosten läpi viereiseen taloon (taloja erottaa todellisuudessakin yhdyskäytävä, ja muutimme talosta toiseen ollessani parivuotias).

Tänään ei tunnu yhtään hyvältä.