Vauhtini hiipui eilisen aikana, enkä enää tunne itseäni yhtä energiseksi kuin edellisinä päivinä. Koetan silti sinnitellä ja saada hommia eteenpäin edes pieninä annoksina. Työharjoittelussakin työtahti on kärsinyt, tai siltä minusta ainakin tuntuu. Olen entistä epävarmempi, enkä oikeastaan enää jaksaisikaan juuri mitään. Hetki hetkeltä hävettää enemmän joutua kerjäämällä kerjäämään töitä. Kohta en varmaankaan enää jaksa. Eilisen olin koulussa, tänään työskentelen siinä yksinäisemmässä työyksikössä.

Jokaisesta syystä olla harjoittelusta tunninkin verran poissa on tullut hetkellinen pelastus. Tänään sellaista ei ole, mutta huomenna käyn keskellä koulupäivää toimintaterapeutilla ja perjantaina saan lähteä tuntia aikaisemmin hoitajan luo. Ei vika kai harjoittelupaikassa ole - voimavarani eivät vain riitä. Aion silti taistella viimeiset viikot tammikuuhun saakka. Kotiin jääminen ei nyt auttaisi: vointini ei kuitenkaan koskaan tule olemaan pitkiä aikoja hyvä, eikä sairausloma tekisi muuta kuin passivoisi entisestään. Sallivuuden sijaan minun on oltava itselleni ankarampi, jotta nyt pysyisin arjessa kiinni enkä putoaisi. Häpeän hahmottoman harmaan massan houkutusta.

Toisaalta ajatus yliopistosta pitää pään pinnalla. On jotakin, mitä odottaa ja mihin ei ole enää pitkästikään aikaa. Oikeastaan saisin hyvinkin jo alkaa selvittelemään asiaa: yhteyttä pitäisi ottaa ainakin omalle laitokselle (se pelottavin paikka) ja opintotukikeskukseen, mahdollisesti myös urasuunnittelijaan. Joulukuussa maksan kevään läsnäolomaksun ja varaan alkukevääksi psykiatriajan, jos niitä silloin jo on jaossa. Mietin edelleenkin, kuinka realistisia ajatukseni paluusta ovat, onhan yliopistovuosistani jo niin pitkä aika, mutta tätä minä kai oikeasti haluan. Työtön merkonomi ei koskaan ollut ihanteeni, ja sellainen minusta tulee, ellen kouluttaudu eteenpäin. Vaikka kävisin vain osan yliopistotutkinnostani, se tarjoaisi minulle mahdollisuuden työllistää itseni - ei ehkä koskaan leveää leipää, mutta eloonjäämismahdollisuuden ja tunteen siitä, että minä olen joku.