Askartelin hoitajalle kortin. Kuvanlaatu ei valitettavasti hivele silmää eikä kuvaajan itsetuntoa, mutta itse kortista kai tuli ihan kelvollinen, vaikkei se sataprosenttisen symmetrinen olekaan ja vaikka käytin valmista askartelukuviota. Kortin antaminen tuntuu tärkeältä, vaikka siinä onkin samalla jotakin ahdistavaa. Ehkä pelkään hoitajan reaktiota - tuntuisi hyvältä, jos hän vain kiittäisi neutraalisti ja siirtyisimme muihin asioihin. Kamalinta olisi, jos hän alkaisi taas pahoitella sitä, ettei hänellä ole mitään minulle. En minä mitään häneltä toivo - ainoastaan, että saisin hänet hyvälle mielelle.

(Ja kyllä. Kyllä siinä on mukana hitunen tai enemmänkin sitä, että yritän kortilla maksaa sitä uupumusta ja mielipahaa, jota hänelle olen vuoden aikana tuottanut. Jos saan hoitajan pidettyä tyytyväisenä, hän ei mene pois.)

Takana on pitkä päivä kaupungilla. Ennen toimintaterapiaa ehdin käydä vain pikaisesti roskaruokaa syömässä. Oli muuten ensimmäinen kerta tälle syksylle - ellen olisi kunnostautunut muiden herkkujen popsinnassa ja lihonut kymmentä kiloa, voisin kai olla itsestäni ylpeä.

Toimintaterapiassa juteltiin yleisesti arjessa jaksamisesta. Minä tosin tapani mukaan vein keskustelua ihan minne sattuu, mutta terppa onneksi potki sitä ajoittain takaisin oikeille raiteille. Sain seuraavan ajan tammikuun alkupuolelle. Lupasin toimittaa neuropsykologin lausunnon terpalle, jotta hänkin voi arvioida tilannettani. Toivottavasti se ei tarkoita sitä, että minut mahdollisen kognitiivisen häiriön perusteella potkitaan ulos mielenterveystoimistosta, koska olenkin "neurologinen tapaus" ja muiden heiniä.

Kahdesta puoli viiteen ostostelin tuli hännän alla. Luoja, miten paljon turhaa tavaraa maa kantaakin päällään. Löysin lopulta miltei kaiken etsimäni, mutta palaan vielä huomenna hakemaan pari pientä juttua. Ostanen myös suklaata itselleni joulun ajaksi, sillä äidillä on tapana säännöstellä tai vähintäänkin kyylätä jälkikasvun mässäilyjä ja huomautella vyötärömakkaroista. Omat suklaani pidän tietenkin piilossa vaatekaapissa.

Eniten toivoisin joulupukilta tuhannen palan palapeliä sekä Joulutarinaa, jota hypistelin tänään käsissäni kirjakaupassa. Taisin vain tänä vuonna jättää tämän joulupukille kirjoittamisen vähän viime tinkaan, joten ilman lahjojapa taidan jäädä, ellen niitä itse osta.

Harmittaa edelleen, että huominen työpäivä kestääkin kahteen. En uskalla livistää keskellä päivää hoitajan luo tunniksi, kun aamupäivällä on juhlakin, mutta käyn kai silti antamassa hänelle kortin jossakin välissä. Tai sitten jätän sen vain hänen postilaatikkoonsa ja lähetän viestin, etten ehdikään nähdä. Kortin antaminen kasvotusten hävettää, joten taidan tehdä niin, vaikka tuntuukin, että saan niskaani vähintäänkin taivaan, ellen voi tavata hoitajaa vielä kerran ennen lomaa.