Aamupalaksi kappale tämän hetken suosikkilaulajaltani Johanna Kurkelalta.

Eilinen tuntui tosiaan merkittävältä päivältä, vaikken vielä saanutkaan ilmoittautumisprosessia päätökseensä. Itkeskelin bussissa matkalla yliopistolle - olenhan minä siellä viime vuosina välillä käynytkin, mutta tällä kertaa tarkoitus oli eri ja edellisestä kerrasta aikaa jo ainakin puolitoista vuotta. Ruma rakennuskompleksi näytti silmissäni unelmaisen ihanalta. Kaikki sujui odotusteni vastaisesti hyvin ja joutuisasti: en ollutkaan kirjastolle velkaa, löysin helposti kirjoja opinnäytetyötäni varten ja sain opiskelijapalveluista laskun ylioppilaskunnan jäsenmaksua varten. Sain todella piilotella virnistystäni, kun kävimme äidin kanssa salaattilounaalla.

Ehdin vielä mainiosti koululle oppitunneille. Siellä onnistuin ahdistumaan, kun ilmeisen psykoottinen nuorimies yritti tehdä itseään tykö. Miksi vedän puoleeni juuri niitä ihmisiä, jotka herättävät minussa pelkoa? Hoitajan luona piipahdettuani palloilin reilun tunnin verran jouluostoksilla. Sain viimeinkin ostetuksi pari lahjaa, vaikken ollutkaan niihin aivan tyytyväinen.

Kotiin selviydyttyäni olin lopen uupunut ja päänsärkyinen. Koetin pitää itseni hereillä tanssimalla (lue: päättömästi hetkuttelemalla) ja kuuntelemalla musiikkia. Kouluasioihin en pystynyt paneutumaan hetkeksikään; odotin vain hetkeä, jolloin saisin painaa pääni tyynyyn.

Tänään on viimeinen kokonainen työpäivä ennen joululomaa. Huomenna ostostelen lisää aamupäivällä ja käyn toimintaterapeutin pakeilla. Perjantaina on enää pari tuntia töitä, minkä jälkeen puurojuhla ja viimeinen joulua edeltävä hoitajatapaaminen. Tuntuupa hyvältä, että syksy on takana ja olen selviytynyt siitä jopa ihan kunnialla.